Euroopan johtavat tutkijat ovat yksimielisiä siitä, että perustavanlaatuinen muutos ruoantuotannossa ja -jakelussa on väistämätön. Tavoitteena on tilanne, jossa kaikilla maailman ihmisillä on edellytykset turvalliseen ravinnonsaantiin ja terveelliseen ruokavalioon.

SAPEA:n (Science Advice for Policy by European Academies) tuoreessa raportissa kerrotaan yhteiskuntatieteelliseen tutkimustietoon nojaten, kuinka ruokajärjestelmän muutos voidaan toteuttaa kokonaisvaltaisella ja oikeudenmukaisella tavalla. Raportti A sustainable food system for the European Union on laadittu Euroopan komission pyynnöstä. Raportin laatinut monitieteinen työryhmä koostuu eurooppalaisten tiedeakatemioiden nimittämistä tutkijoista.

Raportissa esitetyt tärkeimmät toimet eivät koske ainoastaan hävikkiruoan vähentämistä ja kulutustottumusten muuttamista, vaan perustavanlaatuista ajattelutavan muutosta suhteessa ruokaan.

”Ruoka muodostaa erittäin monimutkaisen järjestelmän, johon liittyy sosiaalisia, yhteiskunnallisia, taloudellisia ja ekologisia osatekijöitä”, kertoo raporttia laatineen työryhmän puheenjohtaja, professori Peter Jackson. ”Ruoantuotanto on vastuussa noin kolmanneksesta maailman kasvihuonekaasupäästöistä, ja sillä on aivan keskeinen merkitys ilmastonmuutokselle. YK:n ruokaohjelman arvion mukaan ruokahävikki aiheuttaa ihmiskunnalle vuosittain 900 miljardin euron suorat taloudelliset kustannukset, ja lisäksi 800 miljardin euron edestä epäsuoria (mm. tuotannosta ja kuljetuksesta syntyviä) yhteiskunnallisia kustannuksia. Näihin seikkoihin on pakko kiinnittää huomiota.”

”Raportissamme kerrotaan, mitä pahimmat ongelmakohdat ruokajärjestelmässä ovat ja kuinka muutos tulee toteuttaa.”

Raportin tärkeimpiä johtopäätöksiä ovat mm.:

  • Siirtyminen kohti kestävää ja oikeudenmukaista ruokajärjestelmää edellyttää koordinoituja maa- ja meriympäristöjä koskevia hallinnollisia toimia.
  • Kulutustottomusten muuttaminen merkitsee ihmisten arkisten tapojen, rutiinien ja normien muuttamista. Koska ihmisten käyttäytymistä ohjaa pitkälti ryhmät ja ryhmittymät, tulee vaikuttamistoimet kohdistaa erityisesti niihin.
  • Euroopan päättäjien tulee laatia rajoituksia ja kannustimia verotuksen ja lainsäädännön avulla. Samalla Euroopan maa- ja kalatalouden tulee kehittää kestävämpiä menetelmiä ruoantuotantoon.

 

SAPEA (Science Advice for Policy by European Academies) on Euroopan Unionin rahoittama ohjelma. Se tuottaa tieteellisiä synteesejä, joiden pohjalta Group of Scientific Advisors antaa suosituksensa Euroopan komissiolle.