EASACin tuore raportti “Security of Sustainable Energy Supplies” nostaa esiin kiireellisen tarpeen vastata Euroopan energiaturvallisuutta uhkaaviin riskeihin. Suurin haavoittuvuus liittyy edelleen riippuvuuteen tuontipohjaisista fossiilisista polttoaineista, mikä altistaa Euroopan geopoliittiselle kiristykselle ja taloudelliselle haavoittuvuudelle. Raportti osoittaa, että ratkaisu löytyy nopeutetusta siirtymästä kotimaiseen, kestävään energiaan ja Euroopassa kehitettyihin teknologisiin innovaatioihin. Raportissa käydään läpi myös kestävään energiaan liittyviä turvallisuusriskejä ja riskejä vähentäviä toimenpiteitä.
EU-jäsenmaiden kansallisten tiedeakatemioiden yhteistyöelin EASAC on julkaissut raportin, joka korostaa tarvetta nopeuttaa siirtymää kestävään, kotimaiseen energiaan, jotta Eurooppa voi turvata suvereniteettinsa ja taloudellisen vakauden. Raportissa todetaan, että kasvavat geopoliittiset jännitteet yhdessä voimakkaan riippuvuuden kanssa tuontipolttoaineista, raaka-aineista ja teknologioista muodostavat yhä vakavamman uhan Euroopan energiaturvallisuudelle. Autoritaariset valtiot käyttävät energiaa painostuskeinona – kauppaa häiritsemällä, infrastruktuuriin kohdistuvilla hyökkäyksillä ja yhä lisääntyvillä kyberhyökkäyksillä. Tämä lisää riskiä toimituskatkoihin ja energian hinnan nousuun. Korkeat ja epävakaat hinnat horjuttavat sijoittajaluottamusta, heikentävät teollisuuden kilpailukykyä ja ajavat miljoonia kotitalouksia energiaköyhyyteen.
Vastauksena tilanteeseen EASAC kehottaa nopeuttamaan siirtymää Euroopassa tuotettuun kestäväänenergiaan. Venäjän hyökkäystä Ukrainaan rahoitetaan yhä fossiilisten polttoaineiden viennillä, minkä vuoksi EU:n on katkaistava energiariippuvuutensa Venäjästä. Vuodesta 2022 alkaen EU on jo ryhtynyt toimiin muun muassa monipuolistamalla kaasun toimituslähteitä ja lisäämällä nesteytetyn maakaasun (LNG) tuontia. Raportti kuitenkin varoittaa, että energian tuontimaan vaihtaminen – esimerkiksi Venäjästä Yhdysvaltoihin – ei poista poliittisia ja taloudellisia riskejä, vaan ne muuttavat muotoaan.
Investoinnit kotimaiseen kestävään energiaan ovat investointeja turvallisuuteen
Raportin mukaan ainoa kestävä tie turvalliseen ja vauraaseen tulevaisuuteen kulkee kotimaisen, kestävän energian ja Euroopassa kehitettyjen teknologisten innovaatioiden kautta. ”Green Deal ja sitä seurannut Clean Industrial Deal ovat Euroopan vahvimmat aseet suvereniteetin puolustamisessa. Tuuli– ja aurinkovoimalla tuotettua energiaa ei tarvitse tuoda ulkomailta. Meidän pitää kuitenkin lisätä energiateknologian vaatimien komponenttien ja materiaalien tuotantoa EU:ssa tavalla, joka ei uhkaa luontoa tai sosiaalista oikeudenmukaisuutta. Tämä on iso haaste. ” toteaa professori Paula Kivimaa, EASACin työryhmän toinen puheenjohtaja. ”Jokainen investointi kestävään energiaan on investointi turvallisuuteen. Jokainen euro, joka käytetään energiantuontiin, on euro pois puolustuskyvystämme,” hän jatkaa.
Tutkimukseen perustuvat suositukset päättäjille
Raportissa esitetään kaksitoista suositusta, joiden avulla voidaan parantaa Euroopan energiaturvallisuutta. Ensisijaisena suosituksena on fossiilisten polttoaineiden alasajo ja fossiilittoman energiantuotannon lisääminen pitkänaikavälin energiaturvallisuuden lisäämiseksi – näin voidaan vähentää tuontiriippuvuutta sekä parantaa ilmastoturvallisuutta. Raportti korostaa myös tarvetta vähentää energiankulutusta energiatehokkuuden ja kiertotalouden avulla, mikä myös vähentää tuontienergian tarvetta, vahvistaa infrastruktuuria ja lisää raaka-aineiden saatavuutta.
Muita suosituksia ovat muun muassa energiajärjestelmien hajauttaminen, joka parantaa paikallista energiaturvallisuutta sekä kestävyyttä sabotaaseja ja ilmastonmuutoksen vaikutuksia vastaan, ja sähköjärjestelmän joustojen lisääminen. Edellä mainitut toimet vaativat lisää rahoitusta sähköinfrastruktuurin vahvistamiseksi sekä suojautumiseksi kyberhyökkäyksiä vastaan, energiavarastoinnin kehittämistä, sähkömarkkinoiden parempaa integroitumista, sekä tutkimus- ja innovaatiotoimintaa. Myös kansalaisten parempi osallistaminen ja mukaan ottaminen voi vähentää yhteiskunnallisia jännitteitä ja lisätä ymmärrystä energiaturvallisuudesta.
Lue raportti: Security of Sustainable Energy Supplies
European Academies’ Science Advisory Council (EASAC) on Euroopan tiedeakatemioiden yhteistyöorganisaatio. Suomen Tiedeakatemiat (Council of Finnish Academies, CoFA) on EASACin kansallinen jäsen.