Tiedeakatemioiden ja tieteellisten seurojen kansainvälinen ihmisoikeusverkosto (International Human Rights Network of Academies and Scholarly Societies) on julkaissut vetoomuksen kuolemaan tuomitun iranilaisen katastrofilääketieteen tutkijan Ahmadreza Djalalin puolesta. Iranin tiedustelupalvelu pidätti Ruotsin Karoliinisessa instituutista työskentelevän Djajalin toukokuussa 2016 hänen osallistuttua työpajoihin Teheranin ja Shirazin yliopistoissa.

Djajal tuomittiin tunnustuksen perusteella kuolemaan vakoilusta vieraan vallan hyväksi. On syytä epäillä, että tunnustus syntyi voimakkaan painostuksen alla, joka piti sisällään mm. Djajalin lapsiin kohdistuvaa uhkailua. Ennen oikeudenkäyntiä Iranin hallitus erotti Djajalin asianajajan ja nimitti tilalle hallituksen nimeämän oikeusavustajan. Djajalin asianajajat eivät voineet esittää Djajalin puolustuspuheenvuoroa, sillä jatkuvista tiedusteluista huolimatta heille ei paljastettu tuomion valitusaikaa eikä toimipistettä, jonne valitus olisi toimitettava.

On uskottavaa, että Djalalin tuomion taustalla on hänen lääketieteellisen työnsä luonne ja että tuomio loukkaa Djalalin yhdistymisvapautta ja ilmaisunvapautta. Ihmisoikeusverkosto muistuttaa, että Kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen sopijavaltiona Iranilla on velvollisuus varmistaa näiden oikeuksien toteutuminen.

Lue koko vetoomus: HR Network public statement – Ahmadreza Djalali 12-15-2017.