ALLEAn artikkelisarjan mukaan tiedeyhteisön on vastattava luottamuspulaan vahvistamalla omia peruspilareitaan eli tutkimusrehtiyttä, läpinäkyvyyttä, autonomiaa ja vastuullisuutta.

Tarve tutkimustiedon käyttöön yhteiskunnallisessa päätöksenteossa on kasvanut samaan aikaan kun suuren yleisön luottamus tieteeseen on rapautunut. Luottamuksen heikkenemistä ovat vauhdittaneet sosiaalinen media ja muut uudet tiedonvälityksen tavat. Samalla kun uudet mediat ovat parantaneet ihmisten mahdollisuuksia osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun, ne ovat myös mahdollistaneet algoritmeilla tuotettujen tarkoitushakuisten viestien levittämisen ja samalla vahvistaneet poliittista polarisaatiota. Näin on päässyt syntymään eriytyneitä käsityksiä todellisuudesta ja yhteiskunnan jakautumista.

Euroopan neuvoston alueen tiedeakatemioiden yhteistyöelin ALLEA on julkistanut kolmiosaisen artikkelisarjan, joka esittää suosituksia tiedettä kohtaan koetun luottamuksen vahvistamiseksi. Suositukset osoitetaan sekä tiedeyhteisölle että tutkimustuloksista uutisoiville ja tieteestä viestiville sidosryhmille. Julkaisusarja täsmentää kysymystä siitä, mitä luottamus tieteeseen tarkoittaa ja kuinka tiedonvälityksen murros vaikuttaa luottamuksen syntyyn ja hajoamiseen. Julkaisujen mukaan tiedeyhteisön on vastattava haasteeseen vahvistamalla omia peruspilareitaan eli tutkimusrehtiyttä, läpinäkyvyyttä, autonomiaa ja vastuullisuutta.

Artikkeli ”Loss of Trust? Loss of Trustworthiness? Truth and Expertise Today” vastaa kysymyksiin siitä, miten luottamus tieteeseen syntyy, miten sitä ylläpidetään ja miten se menetetään. Toisessa artikkelissa “Trust Within Science: Dynamics and Norms of Knowledge Production” esitellään sellaisia tutkimuksen johtamisen tapoja, jotka ovat omiaan luomaan luottamusta ja luotettavuutta tieteen sisällä. Kolmannessa artikkelissa “Trust in Science and Changing Landscapes of Communication” pureudutaan tiedeviestinnän kysymyksiin: kuinka tieteestä tulisi viestiä niin, että luottamus tieteeseen palautuisi.

Tekstien takana on Truth, Trust and Expertise -toimikunta, jota johtavat British Academyn Onora O’Neill ja Hollannin kuninkaallisen tiedeakatemian Ed Noort. Lue lisää toimikunnan työstä ALLEAn sivuilta.

Suomen Tiedeakatemiat on ALLEAn kansallinen jäsen.