Suomen Tiedeakatemiain ihmisoikeuskomitea järjestää yhteistyössä Aalto-yliopiston kanssa tilaisuuden “Kansainvälisenä osaajana Suomessa – haasteita ja näkökulmia”. Kutsumme sinut mukaan keskustelemaan, miten voimme yhdessä luoda turvallisen ja vastaanottavaisen ympäristön yliopistoissa ja Suomessa. Tilaisuuteen voi osallistua joko paikan päällä tai verkossa. Tapahtuman kieli on englanti.

Suomessa käydään parhaillaan keskustelua kansainvälisten osaajien työmahdollisuuksista ja asettautumisesta, siitä pystyvätkö ja haluavatko he jäädä Suomeen. Kun väestö vanhenee ja huoltosuhde heikkenee, Suomessa kasvu perustuu lähes yksinomaan työn tuottavuuden paranemiseen. Käytännössä tämä tarkoittaa uutta teknologiaa, uusia ideoita, innovaatioita ja koulutusta. Suomen tulevaisuus riippuu tutkimuksesta, koulutuksesta ja innovaatioista – sekä kansainvälisten osaajien juurtumisesta.

Tilaisuudessa avataan haettavaksi Suomen Tiedeakatemiain vuoden 2025 Risto Pelkonen -ihmisoikeuspalkinto. Palkinto voidaan myöntää toiminnasta, joka edistää ihmisoikeuksien toteutumista akateemisissa yhteisöissä. Sen tarkoituksena on lisätä ihmisoikeuskysymysten näkyvyyttä tiedemaailmassa ja tuoda esiin tekoja tieteen vapauden puolesta. Vuonna 2025 palkinto jaetaan jo neljättä kertaa, ja palkintotilaisuus järjestetään toukokuussa.

Lisätietoja ja ilmoittautuminen: linkki Aalto-yliopiston tapahtumasivuille

Programme

Opening 
Kristiina Mäkelä, Provost, Aalto University

Experiences from international community – Interview of international faculty 
Interviewer: Emilia Palonen, Research Programme Director in Datafication / Associate Professor in Political Science, University of Helsinki
Interviewees: Ali Tehrani, Associate Professor, Textile Chemistry & Julia Valle Noronha, Assistant Professor,Fashion Design, Aalto University

Towards a safe and welcoming Finland  – Panel discussion
Panel host: Marius Anger, Chair of Aalto Doctoral Researchers
Migri perspective – Elina Nurmi, Director of Reception Unit, Migri
City perspective – Takura Matswetu, Head of International Talent & Softlanding team, Migration Affairs Unit, Business Helsinki and doctoral student at Aalto School of Science
University perspective –  Tiia Tuomi, HR Director, Helsinki University

Closing and Finnish Science Academies’ Risto Pelkonen Human Rights Award – Call for nomination
Liisa Laakso, Professor, Chair of the Human Rights Committee, Council of Finnish Academies

Get-together – networking opportunity over coffee and pulla